Kaleva-konsernin nimitykset vauhdittamaan uuden strategian täytäntöönpanoa

Kaleva-konserni hakee uutta kasvua kasvattamalla medioiden määrää sekä luomalla uusia markkinointipalveluita ja -alustoja. Uuden strategian myötä konserniin syntyy kaksi liiketoimintayksikköä: Medialiiketoiminta kattaa tulevaisuudessa Kaleva-konsernin kasvavan mediaportfolion ja Markkinointipalvelut ja -alustat liiketoiminta puolestaan konsernin kokonaan uudet liiketoiminnat.

Mediatoiminnan johtajaksi on nimetty Juha Väyrynen joka on toiminut aiemmin pörssi- ja perheyhtiöiden johtotehtävissäja Kalevan yrityspalvelujen johtajana. Markkinointipalvelut- ja alustat liiketoiminnan johtajaksi on nimitetty Jere Teutari, joka toimi aikaisemmin MTV:n markkinointijohtajana.

Toimitusjohtaja Juha Laakkosen lisäksi Kaleva-konsernin kuuden henkilön johtoryhmään on lisäksi nimitetty viestintä- ja kulttuurijohtajaksi Anna Kärävä, joka on toiminut viimeiset kuusi vuotta yrityskulttuurin konsulttina. Talousjohtajaksi konserniin on nimitetty aiemmin Oulun yliopiston talousjohtajana toiminut Pirjo Kytösalmi. Tommi Silfverhuth puolestaan ryhtyy johtamaan Kalevan kehitys- ja teknologiatoimintoja. Silfverhuth työskenteli aikaisemmin OP:lla.

Kaleva konsernin johtoryhmä

Pohjoisen mediatalosta sisältöjen ja vaikuttamisen konserniksi

Kaleva-konsernin toimitusjohtajana keväällä aloittanut ja aiemmin Lappsetin sekä teknologiayritys Nortalin Suomen toimitusjohtajana toiminut Juha Laakkonen näkee konsernissa nyt voimakasta uudistumisen henkeä: “Omistajista ja yhtiön hallituksesta käsin tätä muutosta on johdettu. Haluamme luoda Kalevasta elinvoimaisen ja ketterän yrityksen, joka kehittyy maailman mukana. Olemme nähneet miten perinteisen mediatoiminnan rinnalle on alkanut syntyä uusia markkinoinnin yritysklustereita ja haluamme olla myös niissä bisneksissä mukana. Vastuullamme on myös medialiiketoiminnan muutos ja sen elinvoimaisuuden säilyttäminen.”

Lähtökohta muutokselle on hyvä, sillä median viime vuosien myllerryksestä huolimatta Kalevan liiketoiminta on ollut kannattavaa.

Kalevalla on sadan vuoden historia Oulun ja Pohjois-Suomen merkittävimpänä mediatalona. Juha Laakkonen luotsaa yhtiötä nyt mediataloksi, joka on matkalla merkittäväksi sisältöjen ja vaikuttamisen yhtiöksi, jonka dna:ssa elää paikallisuuden syvä ymmärtäminen.

“Haluamme muuttaa paikallisuuden käsityksen läheisyydeksi ihmisiä ja asioita kohtaan, mikä on enemmän kuin alueellisesti rajautuva paikallisuus. Se on tietoa omaksi koetuista asioista ja se tarkoittaa palveluita, jotka kiinnittävät ihmiset heitä kiinnostaviin asioihin ja yhteisöihin. Kaleva-yhtiöperheen tarkoituksena on lisätä ihmisten ymmärrystä asioista ja yhteisöllistä yhteenkuuluvuutta.”

Medialiiketoiminta uskoo lähellä tuotettujen uutissisältöjen voimaan

Medialiiketoimintaan kuuluvat pääosin Pohjois-Suomessa vaikuttavat maakunta-, paikallis- ja kaupunkilehdet, niiden digitaaliset palvelut sekä paino- ja jakeluliiketoiminta.

Uusi liiketoimintajohtaja Juha Väyrynen uskoo lähellä tuotettujen uutissisältöjen voimaan: “Maailman muutoksessa ihmisten arjessa tapahtuvat konkreettiset asiat ovat merkityksellisempiä kuin koskaan. Meidän tulee olla ihmisten arjessa läsnä heidän haluamillaan tavoilla, jotta voimme turvata liiketoimintamme jatkuvuuden myös yritysasiakkaidemme suuntaan.”

Uudet yritykset kiinnittävät Kalevan koko Suomen mediamarkkinaan

Markkinointipalvelut ja -alustat liiketoiminta tähtää voimakkaaseen kasvuun. Tällä hetkellä markkinointipalveluita ja –alustoja tarjoavat yhtiöperheessä vaikuttajamarkkinointiin ja sen suunnitteluun erikoistunut Indieplace, Suomen suurin paikallisten tarjousten markkinapaikka Offerilla, digitaalisen markkinoinnin ja median asiantuntijayritys Pro Ratas sekä painotalo Erweko.

Markkinointipalvelut ja -alustat liiketoiminnat täydentävät Kalevan mediamyyntiä kasvattamalla digitaalisten tuotteiden ja palvelujen volyymia, asiakkuuksia ja osaamista. Ne kiinnittävät yhtiöperheen koko Suomen mediamarkkinaan. “Tavat vaikuttaa ihmisiin ovat muuttuneet radikaalisti. Uusia tapoja keksitään päivittäin ja siksi markkinoijan sanavarasto on suurempi kuin koskaan. Sitä kautta avautuu mahdollisuuksia uusille liiketoiminnoille ja niiden perässä meidän pitää mennä. Siellä on paljon peltoa kynnettäväksi.” kommentoi liiketoiminnan vetäjänä aloittava Jere Teutari.

Kaleva panostaa vahvasti merkityksellisen yrityskulttuurin kehittämiseen ja toimintakulttuurin muuttamiseen entistä ketterämmäksi ja itseohjautuvammaksi. Koska kulttuuri ja yrityksen brändi ovat tänä päivänä toinen toistensa elinehto, viestintää, kulttuuria ja henkilöstön kehittämistä johdetaan kokonaisuutena Anna Kärävän toimesta.

Kehitys- ja teknologiajohtajana jo vuoden vaihteessa aloittaneen Tommi Silfverhuthin tiimin roolina on kehittää uusia palveluita niin yhtiöperheelle itselleen kuin myös asiakkaille data-analytiikan, ekosysteemien hyödyntämisen ja palvelumuotoilun keinoin.

 

Lisätietoja:

Kaleva konsernin toimitusjohtaja Juha Laakkonen
juha.laakkonen@kaleva.fi
040 762 5480