Kaleva organisoi toimintojaan uudelleen ja aloittaa Yt-neuvottelut
Kaleva rakentaa Pohjois-Suomeen monipuolista ja kannattavaa medialiiketoimintaa, joka vastaa entistä paremmin yleisön mediakulutuksen ja yritysasiakkaiden toimintaympäristön muutoksiin. Lapin lehtiliiketoimintojen osto Alma Medialta mahdollistaa kaikkia pohjoissuomalaisia palvelevan, laadukkaan painetun ja digitaalisen kokonaistarjoaman rakentamisen.
Osana uuden luomista Kaleva Medialiiketoiminta aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joissa käsitellään suunnitelmia yhtiön toiminnan uudelleenorganisoimiseksi. Yt-neuvottelujen käynnistäminen osana uudistuksia on välttämätöntä, jotta voidaan turvata yhtiön elinkelpoisuus ja kyky vastata asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Tehostamisen tarve syntyy medialiiketoiminnan heikentyneestä taloudellisesta tilanteesta ja tuloskehityksestä.
Toteutuessaan suunnitellut uudelleenorganisointitoimet saattavat johtaa enimmillään 23 henkilötyövuoden vähennykseen. Yt-neuvotteluissa haetaan ratkaisuja töiden uudelleenorganisoimisella, tehtävämuutoksilla ja etsitään lisäksi muita mahdollisia säästötoimia. Kokonaisuudessaan tavoiteltu säästö on 1,5 miljoonaa euroa.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja
Juha Laakkonen
040 762 5480
Liiketoimintajohtaja, Kaleva Mediat
Juha Väyrynen
040 534 3932
Kaleva on monimediayhtiö, joka tarjoaa paikallisesti kiinnostavia sisältöjä, palvelumalleja ja -alustoja. Kaleva Mediat panostaa laadukkaaseen journalismiin, sisältötuotteisiin sekaä mainonnan kokonaisratkaisuihin erilaisissa digitaalisissa kanavissa ja painetussa mediassa. Liiketoimintaan kuuluvat julkaisut: Kaleva, Kale!, Forum24, Raahen Seutu, Raahelainen, Pyhäjokiseutu, Lapin Kansa, Lounais-Lappi, Uusi Rovaniemi sekä niiden kattavat digitaaliset kanavat ja palvelut.
Kaleva Markkinointipalveluita tarjoavat vaikuttaja- markkinointiin ja sen suunnitteluun erikoistunut Indieplace, Suomen suurin paikallisten tarjousten markkinapaikka Offerilla, digitaalisen markkinoinnin ja median asiantuntijayritys Pro Ratas sekä painotalo Erweko.
Kaleva-konsernin palveluksessa työskentelee tällä hetkellä lähes 700 oman alansa ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 54,7M€.