Pakko saada – kun fetajuusto loppui New Yorkista
Harva tiedostaa, miksi yhtäkkiä kokkaillaan tiettyjä reseptejä, innostutaan samoista sarjoista kuin muut, suunnitellaan lomaa uuteen kohteeseen tai kiinnostutaan juuri tietyn automerkin uutuusmallista.
Käsi ylös, kuinka moni meistä tunnistaa tehneensä ostopäätöksen vaikuttajamarkkinoinnin vaikutuksen vuoksi? Vaikutuksen polku voi olla pitkä, joten harvoin edes tunnistamme vaikutusta. Vaikuttajamarkkinointi nähtiin pitkään vain tietyn kohderyhmän tavoittamisen keinona. Sen vaikutusta on pitkään vähätelty ja aliarvioitu. Mutta viimeistään nyt, kun New Yorkin ruokakaupoissa on myyty feta-juustot loppuun suomalaisen ruokavaikuttajan reseptin leviämisen ansiosta, ei käy kieltäminen, mikä teho onnistuneella vaikuttajamarkkinoinnilla parhaassa tapauksessa voi olla.
Meihin on aina ja tulee aina vaikuttamaan muut ihmiset ja heidän mielipiteensä. Sosiaalinen media on mahdollistanut puskaradion leviämisen aivan uudenlaisella tehokkuudella, jossa vaikuttajien mielipiteisiin luotetaan kuin hyvän ystävän suosituksiin.
Suomalaiset viettävät yhä enemmän aikaa kännyköillään, sosiaalisessa mediassa. Nuoria ei juuri muuta kautta tavoitakaan. Massamarkkinoinnin sijaan mainostajat alkavat arvostaa sitä, että saavat juuri oikeat kohdeyleisöt kiinni ja mielipidevaikuttajilla on tässä merkittävä rooli. Vaikuttajamarkkinoinnin datalähtöisyys antaa loistavat lähtökohdat menestykselle. Vain ymmärtämällä ihmistä, ymmärrämme, miten hänelle kannattaa markkinoida, milloin ja missä.
Tilastokeskuksen marraskuussa 2020 julkaiseman Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen mukaan korona on vain kiihdyttänyt median ja markkinoinnin murrosta. Reilu vuosi sitten yhteisöpalveluita, eli sosiaalista mediaa käytti 61 prosenttia 16–89-vuotiaista suomalaisista. Vuonna 2020 luku oli noussut jopa 69 prosenttiin. Aikaisempina vuosina muutokset olivat selkeästi pienempiä ja luku oli pyörinyt n. 60 prosentissa
Suurimmalla osalla suomalaisista on siis kädessään laite, jonka kautta heidät on mahdollista tavoittaa missä ja milloin vain. Yrityksesi tulevaisuuden kannalta voikin olla ratkaisevaa, osaatko hyödyntää tätä potentiaalia.
Vaikuttajamarkkinointi tavoittaa laajasti, mutta puhuttelee henkilökohtaisesti. Kiinnostaako kuulla, mitä mahdollisuuksia vaikuttajamarkkinoinnissa voisi olla juuri teille? Ota rohkeasti yhteyttä, niin mietitään yhdessä, mikä voisi olla teidän menestysreseptinne.
Hanna Vartiainen
CEO, Indieplace Oy
Indieplace on osa Kaleva Mediaa.