Kiitos kuluneesta vuodesta koko Kaleva Median väen puolesta!
Niin kuin vuoden vaihteen kynnyksellä usein käy, tulee mieleen katsoa menneen vuoden kuljettua matkaa. Tästä vuodesta haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, ja toivottaa rentouttavaa joulunaikaa sekä menestyksekästä uutta vuotta.
Kulunut vuosi on ollut osittain haastava, mutta sitäkin antoisampi, ja se on antanut mahdollisuuden palvella teitä parhaamme mukaan. Kiitämme yhteistyöstänne ja luottamuksestanne. Yhdessä olemme saavuttaneet paljon, ja olemme kiitollisia, että olette valinneet meidät kumppaniksenne.
On isoja unelmia ja suuria haaveita. Niitä kohti mennään arkisen tekemisen kautta. Tarvitaan konkreettisia välietappeja ja pienempiä tavoitteita. Menestyminen ei tule sattumalta, vaan se rakennetaan systemaattisella tekemisellä. Ja sitä olemme tehneet yhdessä asiakkaidemme kanssa myös tänä vuonna, vaikka markkinatilanne on ollut haastava.
Ensi vuonna Kaleva Media täyttää 125 vuotta. Kaikki muu voi muuttua, mutta meidän missiomme säilyy samana kuin se on ollut 125 vuotta. Se on pohjoisen elinvoimaisuuden ylläpitäminen ja vahvistaminen. Missä muualla olisi ihmisen niin hyvä elää ja yrittää kuin täällä pohjoisen perukoilla? Alusta lähtien tehtävämme on ollut pohjoisen henkinen ja aineellinen vaurastuminen. Olemme nähneet monia haastavia aikoja, ja aina on tullut se kirkkaampi päivä. Näihin tunnelmiin haluamme päättää vuoden 2023, ja toivottaa tulevasta vuodesta 2024 entistä menestyksekkäämpää. Rakennetaan yhdessä vahva ja menestyvä pohjoinen.
HEIDI KANANEN
Yrityspalveluiden johtaja, Kaleva Media
Heidille pohjoisen menestys on sydämen asia, ja hän seisoo vaikka päällään auttaakseen yrityksiä ja ihmisiä menestymään.
Me tunnemme pohjoisen ihmiset. Osaamme auttaa, kun yrityksesi haluaa tavoittaa seikkailijat, vastuunkantajat ja uteliaat. Vastuulliset ja valveutuneet. Pohjoisen ihmiset.