Inspiroidu kehittämään liiketoimintaasi ja vahvista osaamistasi

Yhteinen tehtävämme on rakentaa vahvaa pohjoista – luoda tänne uutta, vahvistaa vanhaa ja kasvattaa tulevaa. Aina joskus on hyvä hakea näkemyksiä, kokemuksia ja rohkeutta tekemiseen maailmalta. Mutta mitä jos ei tarvitsekaan lähteä kauas – mitä jos inspiraatio tulisikin tänne?

Nordic Business Forum on Euroopan suurin bisnekseen ja johtamiseen keskittynyt tapahtuma. Tänä vuonna sen teemana on Courageous Leadership. NBF:n anti on helposti nyt myös Oulussa pohjoisen yritysten ja bisnespäättäjien ulottuvilla, ilmaiseksi. Tarjolla muun muassa Brene Brownin, Björn Wahlroosin ja Sanna Suvanto-Harsaaen innostavat puheenvuorot.

Tule OSAO:lle 25.-26.9.2024 seuraamaan suoraa striimiä NBF:stä. Samalla pääset verkostoitumaan alueemme yrittäjien, yritysten ja liiketoiminnan kasvattajien kanssa. Luennot ovat englanniksi, mutta voit kuunnella luentojen simultaanitulkkauksen suomeksi omalla matkapuhelimillasi sekä kuulokkeilla.

  • Ideoita liiketoimintaasi

    Kuule maailman parhaimmiston puheenvuoroja. Saat uusia työkaluja ja opit strategioista, joilla voit edistää kasvua ja innovaatioita organisaatiossasi.

  • Inspiroidu

    Usein tarvitsemme vain tuoreen näkökulman tai uuden ympäristön, jotta intohimomme syttyy uudelleen. Virallisten puheenvuorojen välissä keskustelemme omista havainnoistamme ja vaihdamme ajatuksia.

  • Verkostoidu

    Livestriimi-tilaisuudessa mukana Oulun talousalueen yrittäjiä ja elinkeinoelämän vaikuttajia.

  • Näkökulmia johtamiseen

    Tämän vuoden teemana on Courageous Leadership. Opi uusia näkökulmia rohkeasta johtajuudesta ja kuule esimerkkejä maailmalta.

  • Joustava osallistuminen

    Voit osallistua koko kahden päivän ajan tai käydä kuuntelemassa osioita oman aikataulusi mukaan, vaikkapa vain yhden luennon.

  • Säästä 1500 €

    Lippujen hinnat paikan päällä Helsingin Messukeskuksessa alkaen 1490 €. Me tarjoamme elämyksen sinulle täysin ilmaiseksi.

Keskiviikko 25.9.

  • 11:15 Ovet auki
  • 11:45 Tilaisuus alkaa: Kaleva Median & OSAOn avaussanat sekä päivän agenda
  • 12:00 Adam Grant: The Science of Achievement and Surfacing Hidden Potential
  • 13:15 Liz Wiseman: Are Your Leaders Geniuses or Genius Makers?
  • 14:00 Kahvit & verkostoitumista
  • 14:50 Sanna Suvanto-Harsaae: Why and How CEOs and Executive Teams Succeed
  • 15:35 Morten Hansen: From Talent Development to Results – The Five Disciplines of Courageous Leaders
  • 16:30 Verkostoitumista & tarjoilut, iltaohjelma alkaa
  • 17:15  Steve Van Belleghem: Customer-focused Leadership in a Digital World
  • 18:00 Will Guidara: Customer Experience as an Unfair Competitive Advantage
  • 19:00 Ensimmäinen päivä päättyy

Voit halutessasi tutustua lisää puhujiin tai perehtyä tarkemmin yksittäisten puheenvuorojen sisältöön.

Torstai 26.9.

  • 09:00 Ovet auki, aamun aloitus
  • 09:30 Björn Wahlroos: Insights for Northern European Competitiveness
  • 10:00 Mario Draghi: Navigating the Economic Horizon and Competitiveness
  • 11:30 Tarjoamme lounaan
  • 12:30 Bozoma Saint John: Building Badass Brands
  • 13:15 Chris Voss: Negotiation Tactics for Business Leaders
  • 14:00 Words from the Organizers
  • 14:10 Kahvit & verkostoitumista
  • 15:00 Kim Scott: Fostering Collaboration through Radical Candor
  • 15:40 Brené Brown: What Does it Mean to Dare to Lead
  • 16:30 Toinen päivä päättyy

Voit halutessasi tutustua lisää puhujiin tai perehtyä tarkemmin yksittäisten puheenvuorojen sisältöön.

 

Ilmoittautuminen on päättynyt

Tapahtuma järjestetään keskiviikkona ja torstaina 25.-26.9.2024 OSAOn Konserttisalissa, osoitteessa Kotkantie 1, Oulu.