Mitä uutta, kiinnostavaa tai siistiä tapahtuu – se kannattaa kertoa myös muille

Petteri Parhi on ollut mukana ideoimassa useita natiiviartikkeleita.

Natiiviartikkelit jatkavat yhtenä tehokkaimmista markkinointikeinoista niin digitaalisessa mediaympäristössä kuin perinteisessä printtimediassakin. Ne sitouttavat lukijan ja antavat brändille mahdollisuuden syvällisempään tarinankerrontaan ja tiedonvälitykseen tutussa, luotettavassa ja turvallisessa ympäristössä. Satojen julkaistujen natiiviartikkelien kerryttämän datan perusteella tiedämme, että natiivimainonta uutismediassa kiinnostaa ja natiiviartikkeleita luetaan tarkasti.

Markkinoijan työkalupakissa ne soveltuvat monen tarkoitukseen, halusitpa kasvattaa asiantuntijamielikuvaa, vahvistaa asiakassuhteita tai tehdä yrityksestä entistä lähestyttävämmän.

Hyvä natiiviartikkeli on sellainen, jonka luettuaan asiakas kokee hyötyneensä artikkelin lukemisesta ja kiinnostuu aiheesta lisää. Laadukas natiiviartikkeli koskettaa, tarjoaa hyödyllistä tietoa sekä uusia näkökulmia – ja ohjaa ihmiset tehokkaasti artikkelissa mainittujen tapahtumien, palveluiden ja tuotteiden pariin.

Menestystarina kannattaa uusia

Hyvin onnistuneen natiiviartikkelin sisältöjä kannattaa käyttää hyödyksi uudelleen. Jo aiemmin julkaistua artikkelia voidaan tarvittaessa päivittää ajankohtaisemmaksi tai päivittää uudella otsikolla – mutta jos itse asia ei ole muuttunut miksikään, voi natiiviartikkelin julkaista uudelleen – vaikka sellaisenaan vain valitsemasi mediatilan hinnalla.

Jos pöytälaatikossasi on siis jo aiemmin julkaistuja natiiviartikkeleita, jotka ovat edelleen relevantteja, niitä kannattaa käyttää hyödyksi nostamalla ne uudelleen julkaisuun.

Natiivimainonnan uusi mediamuoto tarinanatiivi kertoo tarinasi audiovisuaalisessa muodossa

Yksi natiivimainonnan ehdottomista hyödyistä on se, että siinä voi käyttää monipuolisesti erilaisia mediamuotoja: tekstiä, kuvia, videoita, infografiikkaa tai vaikka sosiaalisen median postauksia. 

Uusin natiivimainonnan muotomme on Tarinanatiivi, joka on saanut inspiraationsa sosiaalisen median tarinamuotoisista julkaisuista.

Tarinanatiivi on perinteistä natiiviartikkelia visuaalisempi ja rennompi – ja siinä voidaan käyttää hyödyksi tekstin, kuvan ja videon lisäksi myös ääntä.

Miltä tarinanatiivi käytännössä näyttää? Tutustu uuteen tarinanatiiviin näiden esimerkkien kautta:

1. Mitä kokea kesällä Münchenissa? Tutustu Lufthansan tarinanatiiviin tästä.

2. Keminmaan kunta toi tarinanatiiveissaan esille asukkaidensa arkea. Katso koko tarina tästä.

3. Oulun kaupunki käytti tarinanatiivia hyödykseen asukkaidensa osallistamisessa. Tutustu tarinanatiiviin tästä.

Tarinanatiivissa kannattaa hyödyntää visuaalisesti erottuvaa kansikuvaa. Tarinan lopussa viimeisellä sivulla ohjataan lukija haluttuun toimenpiteeseen, esimerkiksi siirtymään mainostavan tahon verkkosivuille.

Entä minkälaiset natiiviartikkelit ovat menestyneet medioissamme tänä vuonna kaikkein parhaiten?

1. Ajankohtaiset ilmiöt ja ihmisten tarinat houkuttelevat lukemaan.
Tutustu talvella varsin ajankohtaisesta aiheesta kirjoitettuun artikkeliin, joka kiinnosti yli 23 000 lukijaa: Oululainen taksiyrittäjä Kari yllättyi sähköautoja koeajaessaan erityisesti yhdestä asiasta

2. Natiiviartikkeli on erinomainen tapa markkinoida tulevaa tapahtumaa.
Kun Toppilan K-Supermarket sai upean tunnustuksen, päättivät kauppiaat järjestää juhlat. Tutustu artikkeliin, jonka luki yli 17 000 silmäparia: Suomen paras K-Supermarket järjestää juhlakahvituksen asiakkailleen – ”Ilman teitä ei olisi meitä”

3. Mitä uutta tapahtuu se kannattaa kertoa natiiviartikkelin avulla kaikille muillekin.
Tutustu Oulun Baarin uudesta palvelusta kertovaan artikkeliin, joka sai lähes 17 000 ihmistä klikkaamaan artikkelin pariin: Toppilan Pesukunkku on avannut ovensa – uusi 50-metrinen autojen pesukatu on Suomen pisin ja pohjolan nopein.

Vinkki! Natiiviartikkelia kannattaa hyödyntää myös muissa kanavissa.

Kiinnostavat sisällöt toimivat tunnetusti myös somessa. Jos haluaa kaksinkertaisen hyödyn, natiiviartikkeli kannattaa nostaa yrityksen omassa somessa jakeluun, jolloin artikkeli kerää yhä laajemman yleisön. Lisätehoja jakeluun voit saada lisäämällä natiiviartikkelillesi somenoston Kaleva Median some-kanavissa.

Somenosto Kaleva Median some-kanavissa toimii erinomaisesti esimerkiksi tapahtumamarkkinoinnissa. Tutustu artikkeliin, jonka somenosto onnistui talvella jopa yli odotusten: Uuden Nallikarin Aallon avajaisia vietetään 24.2. – Nallikarin Aalto kutsuu nauttimaan laadukkaasta majoituksesta ja upeista elämyksistä meren äärellä.

Tarvitsetko apua sisällöntuotannossa?

Markkinointitoimisto Kolmas Polvi tuottaa monipuolista ja vaikuttavaa markkinointia yrityksellesi.

  • Natiiviartikkelit
  • Videotuotannot
  • Sosiaalisen median sisällöt
  • Blogit, uutiskirjeet ja verkkosivuston sisällöt
  • Asiakaslehdet ja -julkaisut

Anna meidän kertoa yrityksesi tarina. Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, kuinka voisimme parantaa yrityksesi liiketoimintaa merkityksellisten sisältöjen avulla.

Teksti: Petteri Parhi

Petteri Parhi

asiakkuusjohtaja
040 531 8123
petteri.parhi@kolmaspolvi.fi

Kaikki eivät suinkaan ole samanlaisia, samasta puusta veistettyjä. Täällä asuu monenlaisia ihmisiä, joiden tavoittaminen ja aktivoiminen vaatii erilaisia keinoja ja kanavia. Me tunnemme pohjoisen. Osaamme auttaa, kun yrityksesi haluaa tavoittaa seikkailijat, vastuunkantajat ja uteliaat. Vastuulliset ja valveutuneet. Pohjoisen ihmiset.

Katso lisää ja innostu

Positioinnin voima: kuinka Pohjoisen yritykset voivat erottautua ja menestyä haastavina aikoina?

Anela Denic työskentelee Kaleva Medialla asiakaskokemuksen ja markkinointiteknologioiden asiantuntijana.

Kuvittele astuvasi sisään hyvin menestyvään yritykseen. Kaikki näyttää viimeisen päälle suunnitellulta: työntekijät ovat motivoituneita, tuotteet erottuvat kilpailijoistaan, ja asiakaspalautteet ylistävät yritystä. On helppo olettaa, että menestyksen taustalla on laadukas tuote tai palvelu, joka iskee juuri oikeaan markkinarakoon. Todellisuudessa menestyksen taustalla on kuitenkin jotain syvempää ja strategisempaa: yrityksen tarkkaan harkittu positiointi markkinoilla.

Teimme Kaleva Median Yrityspalveluissa kevään aikana positiotutkimuksen, jonka tulokset saivat minut pohtimaan, piileekö avain menestykseen tosiaan positioinnin voimassa? Kun kyse ei ole vain siitä, mitä yritys tekee, vaan miten se osaa viestiä sen asiakkailleen. Kenties ne yritykset, jotka onnistuvat yhdistämään paikallisen asiantuntemuksen ja tunteita herättävän markkinoinnin, pystyvät luomaan kilpailuetua, jota on vaikea päihittää. Ehkäpä juuri tässä piilee menestyksen salaisuus – siinä, miten hyvin yritys osaa kertoa tarinansa ja tuoda esiin ainutlaatuiset vahvuutensa.

Positiointi ei synny sattumalta

Haluttu positio rakentuu neljän keskeisen teeman ympärille: operatiivinen hyöty, aiheen assosioituminen, sentimentti ja edellytetty substanssi. Näiden teemojen taidokas yhdistäminen ja soveltaminen luovat perustan yrityksen pitkäaikaiselle menestykselle ja erottautumiselle kilpailijoista. Lähdetään purkamaan, miten jokainen näistä elementeistä kietoutuu yhteen ja muodostaa yrityksen menestyksen kivijalan.

Positioinnin ytimessä: assositaatio, sentimentti, substanssi ja operatiivinen hyöty

Kun pohditaan Pohjois-Suomen markkinoilla toimivien yritysten menestystekijöitä, positiokehän neljä teemaa nousevat keskeisiksi. Kiitokset markkinointitoimisto Kolmas Polvelle tämän ajatuksen hienosta visualisoinnista. Ensinnäkin, operatiivinen hyöty viittaa siihen konkreettiseen lisäarvoon, jonka yritys tarjoaa asiakkailleen. Kyky optimoida toimintaansa siten, että se saavuttaa maksimaalisen tehokkuuden ja kustannussäästöt samalla tarjoten asiakkaille erinomaista palvelua tai tuotetta. Tämä hyöty ei pelkästään vähennä yrityksen kustannuksia, vaan myös parantaa kilpailukykyä ja mahdollistaa paremman katteen. Operatiivisen hyödyn vaikutukset ulottuvat aina päivittäisistä prosesseista strategiseen suunnitteluun ja voivat näkyä yrityksen toiminnassa esimerkiksi tehokkuuden parantamisena, kustannussäästöinä tai innovatiivisina ratkaisuina, jotka vastaavat asiakkaiden tarpeisiin.

Miten varmistat, että asiakkaasi kokevat saavansa maksimaalisen hyödyn asioidessaan kanssanne?

Toinen teema, edellytetty substanssi, korostaa syvällisen asiantuntemuksen ja ammattitaidon merkitystä. Yrityksen on osoitettava, että se ymmärtää asiakkaidensa tarpeet ja pystyy tarjoamaan asiantuntevia ratkaisuja näihin tarpeisiin. Mitkä ovat ne erityiset osaamisalueet, joilla erotut kilpailijoistasi? Miten voit tuoda ne selkeästi esiin viestinnässäsi ja palveluissasi?

Asiantuntemus ja substanssi ovat kriittisiä tekijöitä yrityksen toiminnassa, mutta assosiaatio ja sentimentti ovat avainasemassa menestykseen. Onko yrityksesi viestintä selkeää ja johdonmukaista? Pystyykö asiakas yhdistämään yrityksesi helposti siihen arvoon, jota haluat edustaa? Tunteeko asiakas lämpimiä tunteita ja luottamusta yritystäsi kohtaan?

Ei riitä, että ymmärretään, miten tuotteet toimii. Täytyy ymmärtää, miten asiakkaat toimii.

Kolmas teema, aiheen assosioituminen, osoittaa pystyvätkö asiakkaat yhdistämään yrityksen sen tarjoamiin palveluihin ja arvoihin helposti ja intuitiivisesti. Tässä auttaa yleensä selkeä, tunnistettava ja johdonmukainen brändi. Esihenkilöni puhuu usein ”lempeästä jankuttamisesta” – suomennettuna toisto, toisto, toisto. Katsoessani positiotutkimuksemme tuloksia, tunnen pienen piston sydämessäni. Tutkimuksemme mukaan yritykset assosioivat Kaleva Median tarjoamat markkinoinnin ja mainonnan palvelut edelleen vahvasti sanomalehteen. Edelleen, vaikka viimeiset viisi vuotta olemme pyrkineet jalkauttamaan monikanavaisuuden sanomaa niin henkilökohtaisella myyntityöllä kuin yleisellä brändiviestinnälliselläkin tasolla. Sinnikkyys on tässä avainasemassa: kun itsestä tuntuu, että tarjoamistaan palveluista on jankuttanut jo kyllästymiseen asti, löytyy yhä uusia asiakkaita, jotka kuulevat asiasta vasta ensimmäistä kertaa.

Neljäs ja viimeinen teema, joka on olennainen yrityksen menestyksen kannalta, on sentimentti eli emotionaalinen suhtautuminen. Sentimentti viittaa siihen, miten asiakkaat ja muut sidosryhmät kokevat ja tuntevat yrityksen brändin, tuotteet ja palvelut. Se ei ole pelkästään rationaalinen arviointi, vaan perustuu myös tunteisiin ja mielikuviin, joita yritys herättää. Sentimentti vaikuttaa suoraan asiakkaiden lojaliteettiin ja sitoutumiseen.

Yrityksen kyky herättää positiivisia tunteita ja luoda vahva emotionaalinen yhteys asiakkaisiinsa voi olla ratkaiseva kilpailuetu.

Ne yritykset, jotka osaavat viestiä tunnetta ja luoda emotionaalisen yhteyden asiakkaisiinsa, ovat usein askeleen edellä kilpailijoitaan. Markkinoinnissa ei riitä pelkästään rationaalisten argumenttien esittäminen, vaan tunteiden herättäminen on yhtä tärkeää. Kuinka hyvin yrityksesi onnistuu tässä? Vai sorrutteko kerta toisensa jälkeen viestimään samoista harmaaseen massaan sulautuvista kilpailukykytekijöistä mitä kilpailijoiltannekin löytyy?

Positioinnissa paikallisuuden arvo: korvaamaton?

Pohjoisen arvo on moniulotteinen käsite, joka kattaa paitsi taloudellisen menestyksen myös kulttuurisen rikkauden ja yhteisöllisyyden. Yhtiön kyky tunnistaa ja hyödyntää näitä arvoja markkinoinnissaan ja liiketoiminnassaan on keskeistä. Se ei ainoastaan vahvista asemaa markkinoilla, vaan myös edistää koko alueen kehitystä. Pohjois-Suomen elinvoimaisuus ja yhteisöllisyys ovat mielestäni korvaamattomia voimavaroja – ja tutkimuksemme tuloksetkin sen vahvistavat: paikallisuudella on merkittävä arvo. Paikallisten yritysten tukeminen ja yhteistyö voivat luoda positiivisen kierteen, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Yritysten on tärkeää ymmärtää ja viestiä, kuinka ne edistävät paikallista taloutta ja yhteisöä. Tämä ei ainoastaan vahvista yrityksen mainetta, vaan myös luo syvemmän siteen asiakkaisiin.

Haastava markkinatilanne jatkuu yhä ja muutosten tahti tuskin hidastuu. Markkinat jatkavat muodonmuutostaan yhä kompleksisempaan suuntaan. Tässä jatkuvassa muutoksessa menestyvät ne yritykset, jotka eivät pelkästään sopeudu, vaan myös ennakoivat ja hyödyntävät muutoksia. Pohjois-Suomessa on paljon potentiaalia ja ne yritykset, jotka osaavat hyödyntää paikallisuuden sekä positioinnin tuomat edut, tulevat menestymään.

On aika, että pohjoisen yrityspäättäjät pysähtyvät pohtimaan omaa positiointiaan.

Sisäisten kyvykkyyksien kehittämisen sijaan kysykää itseltänne: mikä tekee yrityksestäni ainutlaatuisen? Miten voin viestiä tätä asiakkaille niin, että he kokevat yritykseni läheiseksi ja merkitykselliseksi? Mitä tunteita haluan herättää asiakkaissani ja miten voin vahvistaa näitä tunteita kaikessa viestinnässäni ja toiminnassani?

Muistakaa, että markkinointi ei ole pelkästään myyntiä ja mainontaa – se on tarina, joka kertoo yrityksesi arvot ja sitoutumisen. Ja kuten tiedämme, parhaat tarinat jäävät mieleen ja luovat pitkäkestoisia yhteyksiä.

Kun yrityksesi tarina on valmis kerrottavaksi, me Kaleva Medialla olemme valmiita auttamaan saamaan sen koko pohjoisen tietoon.

Teksti: Anela Denic

Anela Denic

asiantuntija, digitaalinen asiakaskokemus ja markkinointiteknologiat
044 788 7716
anela.denic@kalevamedia.fi

Anelan lisäksi yli 100 muuta Kaleva Median kasvun rakentajaa ovat täällä teitä, pohjoisen yrityksiä varten. Me tunnemme pohjoisen. Osaamme auttaa, kun yrityksesi haluaa tavoittaa seikkailijat, vastuunkantajat ja uteliaat. Vastuulliset ja valveutuneet. Pohjoisen ihmiset.

Katso lisää ja innostu

Sipuleita kuorivasta kesätyöntekijästä tuli isona rekrymarkkinoinnin asiantuntija

Annariitta Nousiainen työskentelee Kaleva Medialla rekrymarkkinoinnin myyntipäällikkönä.

Aurinkoisena pakkaspäivänä oululaisen Annariitta Nousiaisen voi löytää tietokoneensa äärestä töitä tekemästä – tai sitten hevosen selästä nauttimassa elämästä rakkaan harrastuksensa parissa.

”Heppahöperyys on koko elämän kestävää. Mitä ihania onnistumisen iloja hevosharrastus tarjoaakaan niin lapsille kuin aikuisillekin”.

Ansku-lempinimellä tunnetun naisen tunnistaa Kaleva Medialla hersyvästä naurustaan, rauhallisesta ja ystävällisestä olemuksestaan sekä usean vuosikymmenen ajalta karttuneesta mahdottoman suuresta tietotaidostaan markkinoinnin alalta.

Sipuleita kuorimasta suoraan syvään päätyyn

Annariitta ei ole perheensä ensimmäinen kalevamedialainen, sillä hänen äitinsä työskenteli Kalevalla kunnioitettavat 40 vuotta.

Ansku itse tuli Kalevalle töihin ensimmäistä kertaa 16 vuoden ikäisenä, jolloin hän sai kesätöitä Kalevan keittiöstä.

”Siellä me kuorittiin sipuleita – ja tiistaisin oli aina ovienpesupäivä”, Annariitta muistelee nauraen.

Kesätöiden loputtua Annariitta ei kuitenkaan palannut enää Kalevan keittiöön. Hän sai ensimmäisen vakipaikkansa Kalevan kirjakustantamo Kustannus Pohjoisesta vuonna 1987. Ansku toimi kirjakustantamossa myyntisihteerinä yli 10 vuotta. Nuorempana hän toimi oikolukijana, ilmoitusten laskutuksessa ja vastaanotossa.

”Ovi kävi tiuhaan ja ihmisiä näki työpäivien aikana paljon. Kun ei ollut sähköpostia, oli ihmisten tuotava kaikki ilmoitukset paikan päälle paperille kirjoitettuna, jonka jälkeen jonkun piti tarkistaa, oikolukea ja näpytellä tekstit kirjoituskoneella järjestelmään. Meillä oli talon sisällä myös sellainen koliseva putkiposti, jonka avulla lähetimme postia toisille osastoille”, Ansku muistelee.

Ensimmäinen iso murros graafisella alalla tapahtuikin 90-luvun lopussa. Silloin automatisaatiossa tapahtui suuri harppaus, jonka myötä monet työtehtävät jäivät historiaan. Jo ennen sitä oli kursseilla ja koulutuksissa kerrottu suuri ja ihmeellinen uutinen: internet oli tulossa.

Muutokset näkyivät myös Annariitan työssä. Kirjapainosta hän hyppäsikin uusiin B2B-myyjän saappaisiin ja perusti yhdessä kollegoidensa kanssa pk-yrityksille oman myyntiryhmän. Elettiin printin kulta-aikaa ja digimainonnan saloja vasta opeteltiin.

”Se oli ihan sensaatiomaista.”

Myyntiryhmän jälkeen Ansku aloitti rekrymarkkinoinnin puolella. Ansku muistelee tuota aikaa edelleen erityisellä lämmöllä.

”Minun kouluttajanani toimi yksi Hanski, joka oli aivan ihana tyyppi. Kuljettiin yhdessä asiakkaissa, sparrailtiin ja opin hirveästi uutta. Se oli yksi antoisimmista ajoista rekrymainonnan töissä – sai sparrailla hienojen asiantuntijoiden kanssa, jotka käyttivät rekrymainonnassa jo tuohon aikaan digimarkkinointia hyväkseen todella taitavasti.”

Asiakkaat ovat työn suola

Höyhtyältä kotoisin olevalle Annariitta Nousiaiselle pohjoinen merkitsee ennen kaikkea rakasta kotiseutua. Pohjoisessa on kaikki, mitä tarvitsee – ja pieni ja kotoisa Höyhtyä tuntuu Anskusta edelleen maailman parhaalta asuinpaikalta.

Annariitan mielestä hänen työnsä suola on ympärillä olevat ihmiset.

”Kun saa kuunnella ja auttaa, ratkoa yhdessä asiakkaiden kanssa välillä kinkkisiäkin pulmia ja kokea yhdessä myös upeita onnistumisen tunteita.”

Annariitta uskoo, että kun työssään kuuntelee tarkalla korvalla asiakkaiden ajatuksia, pelkoja, toiveita ja iloja, osaa tulevaisuudenkin nähdä kirkkaammin. Yksin ei voi pärjätä, eikä kukaan tiedä kaikesta kaikkea. Onnistuneessa markkinoinnissa kyse onkin ennen kaikkea yhteistyöstä.

”Et voi olla asiantuntija, jos et kuuntele asiakkaita. Keskustelut asiakkaiden kanssa ovat tärkeitä signaaleja, jotka näyttävät jo hyvissä ajoin etukäteen, mitä kohti markkinoinnissa kannattaa suunnata ja minkälaisia asioita matkan varrella on otettava huomioon.”

Pohjoisen oma työpaikka

Rekrymarkkinoinnin asiantuntijana Annariitta tietää, että yksi työpaikan vahvuuksista työnantajamielikuvan luomisessa on se, että työpaikka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti urapolkumahdollisuuksia. Usein työntekijät arvostavat sitä, että uran kehittyessä ja osaamisen karttuessa ei töissä tarvitse jämähtää paikoilleen vaan on mahdollisuus edetä uusiin, erilaisiin tehtäviin ja ottaa uudenlaista vastuuta.

Annariitta itsekin on kulkenut pitkän matkan kesätöistä Kalevan keittiöltä pohjoisen oman mediatalon rekrytointimarkkinoinnin asiantuntijaksi, joka on auttanut urallaan lukemattomia asiakkaita monenlaisissa vaiheissa ja maailman mullistuksissa.

Mutta mikä on pian 40 vuotta Kaleva Medialla työskennelleen Annariitan mielestä asiakastyössä kaikkein tärkeintä?

”Pitää olla aina rehellinen ja reilu. Haluan auttaa asiakkaitani siinä, missä he apua tarvitsevat ja tarjota heille mahdollisuuksia menestyä tulevaisuudessa yhä paremmin. Tällä alalla oppiminen ei lopu ikinä – eikä yhtä oikeaa tapaa tehdä ole olemassakaan.”

Teksti: Anna Asplund

Annariitta Nousiainen

asiakkuuspäällikkö
040 766 9402
annariitta.nousiainen@kalevamedia.fi

Anskun lisäksi yli 100 muuta Kaleva Median kasvun rakentajaa ovat täällä teitä, pohjoisen yrityksiä varten. Me tunnemme pohjoisen. Osaamme auttaa, kun yrityksesi haluaa tavoittaa seikkailijat, vastuunkantajat ja uteliaat. Vastuulliset ja valveutuneet. Pohjoisen ihmiset.

Katso lisää ja innostu

Mitkä ominaisuudet yhdistävät menestyviä kasvuyhtiöitä?

Olen saanut olla useampana vuonna mukana Kasvu Open yrityskilpailun tuomaristossa Pohjois-Pohjanmaan alueella, jossa etsitään vuosittain alueen tai toimialan suunnannäyttäjiä ja vahvat kasvun edellytykset omaavia rohkeita yrityksiä. Viime vuosina erityisesti globaalit ilmiöt, asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutokset ja vastuullisen liiketoiminnan, kuten kiertotalouden vaatimukset sekä palveluiden siirtyminen täysin digitaalisiin kanaviin, ovat olleet lähes kaikkia yrityksiä yhdistäviä tekijöitä toimialasta riippumatta. Mutta mistä tunnistaa menestyvän kasvuyhtiön?

Heidi Kananen toimii tänä vuonna Kasvu Openin tuomaristossa.

Toki ominaisuuksia on paljon, mutta tunnistan muutaman olennaisen asian, joihin itse kiinnitän erityisesti huomiota, kun arvioimme yrityksen menestysmahdollisuuksia.

Ensimmäisenä huomioni kiinnittyy tiimiin

Millaiset ihmiset idean ja yrityksen taustalla ovat? Oli kyse sitten osaamisen myymisestä tai tuoteinnovaatiosta, tarvitaan hyvän idean tai substanssiosaamisen lisäksi monenlaista osaamista yrityksen kasvun eri vaiheissa, kuten rahoitusosaamista, hyviä verkostoja sekä kykyä rakentaa voittava tiimi ja yrityskulttuuri. Osaava ja innostunut operatiivinen tiimi yhdistettynä monipuoliseen ja mitoitukseltaan riittävään hallitukseen luovat usein vakuuttavan pohjan mille tahansa liikeidealle.

Menestyviä yrityksiä yhdistää kokemukseni mukaan kyky kuvata ratkaisunsa riittävän yksinkertaisesti

Usein yrityskilpailuissa tai rahoitusta hakiessa yrityksiä pyydetään pitchaamaan yritysideansa eli kiteyttämään yrityksen ydinajatus lyhyesti ja ytimekkäästi.

Miten kuvailisit yritystänne, yrityksenne luomaa arvoa asiakkaillenne ja kasvupotentiaalianne kahdessa minuutissa ihmisille, jotka eivät entuudestaan tunne teitä?

Tämä on siitä hyvä harjoitus, että siinä pitää pystyä kiteyttämään monimutkainenkin asia selkeästi. Jos sinun tarvitsee selittää sitä enemmän kuin kahdella lauseella, se on todennäköisesti liian monimutkainen tai markkina ei ole siihen valmis. Yrityksen sisäinen kapulakieli ja liian hienot sanoitukset vievät huomion olennaisesta. Varmista, että osaat puhua asiakkaan kieltä ja kertoa selkeästi, minkä ongelman tuotteenne tai palvelunne ratkaisee. Toki ongelman on oltava todellinen ja riittävän iso, jotta yrityksellenne riittää asiakkaita.

Intohimoa ja omistautuneisuutta tarvitaan

Kolmas asia, joka saa minut viimeistään vakuuttuneeksi, on yrittäjien oma innostuneisuus asiastaan. Sanotaan, että yrittäjyys vaatii ripauksen hulluutta ja sokeaa luottoa omiin kykyihin ja osaamiseen. Tämä saa ja pitää välittyä. Ideat myydään omalla innostuksella – oli kyse mistä tahansa asiasta. Usko omaan tuotteeseen ja omaan tiimiin sekä rohkeus ajatella isosti yhdistävät monia menestyviä ja elämäntyönsä yrittäjinä tehneitä tuntemiani ihmisiä. Yrittäjyys on usein unelmien toteutusta ja taustalla on isompi missio paremmasta huomisesta.

Sanoita unelmasi ja anna intohimosi näkyä! Se tarttuu sekä sisälle että ulospäin.

Jo pidempään toimineissa yrityksissä tämä näkyy usein myös rohkeutena päätöksenteossa ja uudistumiskykynä. Vaikka asiat olisivat jo monilta osin hyvällä mallilla, jotta yritys pystyy kasvamaan ja kasvattamaan markkina-asemaansa, tarvitaan rohkeutta uudistua ja kykyä uudistaa toimintaa. Vierivä kivi ei sammaloidu. Uudistuva ja kehittyvä yritys luo myös olemassa oleville työntekijöille tunteen, että tässä laivassa kannattaa olla mukana.

Hajuton ja mauton ei jää mieleen

Kun edellä mainitut asiat ovat kunnossa, on syytä kääntää katse siihen, miten yritys kertoo tarinansa. Se on itseasiassa se, mikä hyvin tehtynä näkyy ensimmäisenä tai pahimmillaan loistaa poissaolollaan. Miltä yritys näyttää, kuulostaa ja tuntuu? Erityisesti tuntuu.

Yrityksen tulisi aina herättää tunteita. Millainen mielikuva minulla yrityksestä jäi? Luotettava, organisoitu, vauhdikas, kiinnostava, värikäs, hauska, vakavasti otettava?

Haluanko kuulla lisää vai enkö edes muista kuulleeni yrityksestä? Millaisen mielikuvan yritys jättää eli miten yritys on brändännyt itsensä? Oli yrityksen toimiala tai kokoluokka mikä tahansa tai kohderyhmä mikä tahansa, tulee brändin olla uskottava ja erottuva. On tärkeää, että onnistutaan herättämään tunteita ja jäädään asiakkaiden mieleen.

Tunnistatko itsessäsi näitä menestystekijöitä?

Onko joku osa-alue, jossa tarvitsisitte kasvulle kumppania? Autamme asiakkaitamme rekrytoimaan osaajia kasvun mahdollistamiseksi sekä kertomaan tarinansa uskottavasti ja erottuvasti – niin, että se todella tuntuu! Ole yhteydessä minuun tai muihin Kaleva Median kasvun rakentajiimme. Sparraamme mielellämme sinunkin yritystäsi kasvuun.

Tämän vuoden Kasvu Open on parhaillaan käynnissä ja pian palkitaan uudet, tämän vuoden potentiaalisimmat kasvajat Kasvu Openin tittelillä. Kaleva Medialta yrityksiä sparraamassa ovat asiakkuusjohtaja Toni Kyllönen sekä mainostoimiston tuotantojohtaja Petteri Parhi. Vielä ehdit hakea mukaan Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolku-ohjelmaan 19.3.2024 saakka – hae mukaan tästä.

Teksti: Heidi Kananen

KASVU OPEN – MISTÄ ON KYSE?
Kasvu Open tarjoaa palveluja yrittäjille, joilla on kiikarissa liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu. Palveluiden ytimessä on liiketoiminnan sparraus ja sparraajina toimivat yrityselämän asiantuntijat. Kaleva Media on mukana yhtenä sparraavana yrityksenä.

Heidi Kananen

johtaja, yritysasiakkaat ja palvelut
040 410 9541
heidi.kananen@kalevamedia.fi

Heidi on näkemyksellinen ja innokas moniosaaja: myyntijohtaja, AI-asiantuntija, kirjailija, äiti ja entinen ammattilumilautailija, joka auttaa energisellä otteellaan asiakkaita menestymään. Työelämässä Heidi hyödyntää myös osaamistaan talousjohtamisesta sekä liiketoiminnan kehittämisestä asiakkaiden kasvun rakentamisessa.

Me tunnemme pohjoisen. Osaamme auttaa, kun yrityksesi haluaa tavoittaa seikkailijat, vastuunkantajat ja uteliaat. Vastuulliset ja valveutuneet. Pohjoisen ihmiset.

Katso lisää ja innostu

Ooksä skenes ines?

Usein uutisointi TikTokiin liittyen keskittyy sovelluksen koukuttavuuteen tai erilaisiin tietoturvariskeihin. Molemmat näistä aihepiireistä ovat relevantteja ja ylipäätään keskustelu on aina hyvästä. Vaikka tämän vielä suhteellisen uuden kanavan ympärillä pyöriikin paljon asenteita ja olettamuksia, täytyy meidän kuitenkin pystyä myöntämään se, että TikTok on ottanut paikkansa somealustojen joukosta, eikä sitä kannata missään nimessä aliarvioida.

Lue lisää

Missiona menestys – millä konsteilla nyt eteenpäin, pohjoinen?

Monissa yrityksissä täällä pohjoisen perukoilla painitaan isojen haasteiden alla. Samaa oli ilmassa vuonna 1899, kun perustajamme Juho Raappana kirjoitti Kalevan ohjelmajulistusta seuraavalle vuodelle, kun puute kohtasi pohjoisen Suomen. Kuten Raappanakin totesi, surkeilemalla ja epäröimisellä ei tämä vitsaus lievene.

Lue lisää

Ei haittaisi yhtään, jos Oulussa haisisi joskus myös aito ja avoin itsekehu

T-median tekemän tutkimuksen mukaan Oulu on Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista ainoa, joka on onnistunut kasvattamaan vetovoimaansa. Tutkimuksen parhaimmin arvioiduissa osa-alueissa korostui etenkin sijainti, taloudellinen elinvoima sekä kaupungin tarjoamat palvelut.

Lue lisää

Miltä kuulostaa Radio Kalevan kesä? Avaa radio tai Radiokaleva.fi missä ja milloin vain, niin kuulet

Radio kulkee ihmisten elämässä mukana lenkkipoluilla, harrastuksissa, töissä ja työmatkalla. Ole sinäkin mukana paikallisen Radio Kalevan kesässä!

Lue lisää

Miten luoda mainos, joka pysäyttää?

Mainostajan suurin toive ja haaste on saada ihmiset seisahtumaan juuri hänen viestinsä ääreen, poimimaan hänen sanomansa monien keskeltä. Se vaatii uskallusta erottua ja herättää tunteita – sekä luovaa ideaa.

Lue lisää

Ihmiset haaveilevat unelmakodeista, kauniista näkymistä ja järvenrantatonteista myös maailman myllertäessä

Maailman epävarma tilanne näkyy yleensä hyvin nopeasti kuluttajien ostokäyttäytymisessä. Oma koti, asuminen ja asuntokauppa kiinnostavat ihmisiä yhä edelleen epävarmasta tilanteesta huolimatta. Siksi joka lauantai Kalevan tilaajille kopsahtaa postiluukusta oma Koti-Kaleva – viikoittain ilmestyvä asumisen liitelehti, jossa on monipuolisesti asumiseen ja sisustamiseen liittyviä teemoja. Koti-Kaleva auttaa lukijoitaan seuraamaan asuntomarkkinoita, arvottamaan omaa omaisuuttaan ja ehkä jopa rauhoittamaan ja kannustamaan itselle mahdollisiin hankintoihin ja unelmiin.

Usein kuluttajat eivät uskalla tehdä päätöksiä vaikeampina aikoina, vaikka oma taloustilanne sen mahdollistaisikin, jolloin yritykset joutuvat tukalaan tilanteeseen. Esimerkiksi asuntokauppa on paikoin lähes pysähtynyt, sillä isoja hankintoja harkitaan epävarmoina aikoina pidempään kuin tavallisesti. Kun sota ja energiakriisi jossakin vaiheessa mahdollisesti väistyvät, asuntokaupan voi ennustaa lähtevän hyvinkin voimakkaasti liikkeelle, jolloin patoutunut asunnonhankinta purkautuu.

Myös yritykset ovat saaneet osansa muutoksen tuulissa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kiihdyttänyt inflaatiota, mikä vähentää yksityistä kulutusta. Toisaalta palkkatason nähdään nousevan tänä vuonna jopa hintojen nousua nopeammin (HYPO talouskatsaus 1/2023).

Koti-Kaleva on asuntokaupan koti

Kiinnostavimman asuntotarjoaman lisäksi Koti-Kaleva -liite sisältää laadukasta toimituksellista sisältöä tyylikkäistä ja persoonallisista kodeista, uudiskohteista ja asumisen vinkkejä. Tekemämme lukijatutkimuksen mukaan Koti-Kaleva on lukijoilleen merkityksellinen, hyödyllinen, asiallinen ja viihdyttävä lehti. Kaiken ikäiset lukijamme kertoivat kyselyssä kokevansa, että Koti-Kaleva on tarkoitettu juuri heidän ikäisilleen ihmisille.

Syitä säännölliseen lukemiseen oli monia, mutta ehdottomasti suurin syy vastaajille oli se, että asuntomarkkinat ja asuminen kiinnostavat edelleen yleisesti. Lukijat seuraavat tarkasti hintatasoa, kartoittavat alan toimijoita toimeksiantoa silmällä pitäen, arvioivat ja vertailevat markkinoille tulevia kohteita – eikä sitä tehdä vain omaa kotia etsiessä, vaan silmät ovat auki myös läheisten unelmakotien varalle.

Lähes 60 prosenttia kyselyyn vastanneista koki, että mainokset ovat oleellinen osa Koti-Kalevan sisältöä ja olisi sääli, jos ne jäisivät poissa. Toimituksellisista artikkeleista taas etenkin Asuntopuntari ja Talotohtori kiinnostivat lukijoita. Toimituksemme seurannassa Koti-Kaleva nouseekin viikoittain 1–5 luetuimman joukkoon.

Ihmiset haaveilevat unelmakodeista, kauniista näkymistä ja järvenrantatonteista myös maailman myllertäessä. Se näkyy myös meidän Koti-Kalevan lukijoissa, jotka eivät lakkaa suunnittelemasta ja haaveilemasta, vaikka maailma ympärillä muuttuukin. Samoin se näkyy Koti-Kalevan mainostajissa, jotka haluavat mahdollistaa unelmien koteja ihmisille myös vaikeampina maailmanaikoina.

Tämä lämmittää mieltämme. Kiitos lukijat ja mainostajat – teemme parhaamme, jotta Koti-Kaleva olisi vastaisuudessakin teille merkityksellinen lehti.

Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä Kalevan lukijapaneelissa.

 

Teksti: anna suutarinen, Painotuotteiden ja jakelun asiantuntija, Koti-Kaleva

Anna Suutarinen

asiantuntija, paino- ja jakelupalvelut
040 518 5660
anna.suutarinen@kalevamedia.fi

Liite on fyysisesti luettavissa lauantain Kaleva sanomalehden välissä ja sähköisenä liitteenä Kalevan näköislehdessä. Helmikuusta 2022 lähtien Koti-Kaleva on ollut myös saatavilla veloituksetta kirjautuneille lukijoille. Tee Kaleva Media tunnus tai kirjaudu sisään, ja nauti lukuhetkistä!